Sääksen pelastus 2022

Sääksenpoikasen pelastus Pielavedellä 2022

Teksti: Tapio Osala ja Pekka Ovaskainen
Kuvat: Eeva ja Pekka Ovaskainen

Pielaveden järvellä oli tänä vuonna ennätykselliset seitsemän sääksen poikaspesää.
Kävimme Harri Laakkosen kanssa tarkastamassa ja rengastamassa Pielaveden pesät 7.7.2022.

Viime torstaina (28.7) järven rannalla mökkeilemässä olleet Eeva, Eveliina ja Alexandra Ovaskainen soittivat ja kertoivat hädässä olevasta lentokyvyttömästä sääksen poikasesta  Eevan appiukolle, tyttöjen ukille,  Pekka Ovaskaiselle koska tiesivät hänellä olevan lintuharrastustaustaa.
Mitä oikein tapahtui Pekka?
-Miniäni Eeva oli tyttäriensä Eveliina ja Alexandra Ovaskaisen kanssa lähtenyt katiskalle sääksen pesäsaaren naapurisaaresta ja kiinnittivät huomion hyökkäileviin tiiroihin ja lähtivät katsomaan lähempää, mikä siellä oikein on….Sääksen pesä heillä toki on ollut tiedossa jo useamman vuoden ajan ja ovat aina  välttäneet pesinnän häirintää.

-Soittivat minulle ja kyselivät mitä tämän tiirojen ahdisteleman uivan sääksenpoikasen kanssa oikein tehdään.

-Poikanen oli sitten uinut ja päässyt omin avuin mantereen puolen rantakiville. Ehdotin että veisivät sen takaisin pesäsaarelle, mutta tytöt olivat sitä mieltä, ettei se heiltä keskenään onnistu.

– Soitin sääksirengastaja Tapio Osalalle, joka neuvoi pyydystämään poikasen isoon kassiin ja viemään sen pesäsaarelle.

-Tytöt jäivät sitten vahtimaan ja hätistelemään tiiroja siksi aikaa, kunnes minäkin pääsisin sinne.

-Alexandra jäi hätistelemään tiiroja siksi aikaa, kun Eeva kävi hakemassa minut mantereen puolelta. Meni vähän reilu tunti, kun olin rannassa keräämässä poikasta kyytiin.

-Koppasin rannalla poikasen kainaloon ja panin veneessä kassiin.

-Veimme sen pesäsaarelle, pesäpuun juurelle. Emot olivat innokkaina paikalla kalat kynsissään.

Tässä pelastettu poikanen, verissä päin.

-Jos sääksien ja merikotkien suojeluun ja tutkimukseen keskittyvällä Pohjanmaan Merikotkat ry:llä olisi kunniamerkkejä jaossa, niin Ovaskaiset sellaisen saisivat, sanoo Tapio Osala, yhdistyksen puheenjohtaja.

– Poikanen olisi ollut vasta parin viikon päästä lentokykyinen ikänsä puolesta, on mysteeri kuinka poikanen oli pesästä veteen joutunut, lisää Tapio Osala.

Luonto, kieli ja kokemus

Lähde: Luonto, kieli ja kokemus

En todellakaan itse ole kirjoittanut tätä itse…

Ne siilot!

Onko mahdollista syödä kakku ja säästää se? > ON!

Olin n. 10 v sitten mukana (Pikipruukin hallituksessa) kun oli saatu jopa rakennuslupa siiloihin rakennettaville yli sadalle asunnolle. Ylimmät kerrokset olisi rahoittanut paikallinen säätiö, välikerrokset Pikipruukki (kaupungin vuokrataloyhtiö) ja alimmat kerrokset VOAS (opiskelija-asuntosäätiö).

Museokadun kohdalle olisi tehty aukko, jotta Koulukadulta olisi näkynyt taas Hietasaari. Autopaikat olisi pantu maan alle.

Siilot olisi aukotettu pystyikkunoin ja vaskiluodon sillalta päin olisi näkynyt paljon lasia…kaikki eivät olisi niitä siiloiksi arvanneetkaan.

Homehysteriasta (joka ei todellinen) olisi päästy eroon purkamalla siilot sisältä. Siilothan ovat paksuseinäisiä ja siellä siilojen keskellä on paljon turhaa tilaa vievää betonia. Vain siilojen ulkokuori olisi jätetty ennalleen. Myös ulkokuorta olisi purettu sisäpuolelta, jotta viimeisetkin homehysteerikot olisivat mykistyneet.

Nykytekniikalla ei ole mitään ongelmaa päällystää betonia siten, että yksikään homeitiö ei pääse läpi.

No, mikä meni vikaan?  Rakennusliikkeeltä oli jo tarjous, jossa oli sitova neliöhinta. Rakennuslupa oli.

Vikaan meni se, että rakennusliikkeessä vaihtui toimitusjohtaja ja uusi vetäytyi hankkeesta.

Olisi ollut mahtava hanke! Tämä on tietysti edelleen toteutettavissa…

Kasarmi 13 ja 14 pelastettava taiteilijoille!

Kasarmin taiteilijatalojen, Kasarmi 13:n  ja Kasami 14:n käyttö taiteilijoidemme tiloina ovat uhanalaisia. Taidetta tukeva säätiö Pro Artibus vuokrasi toisen taloista kaupungilta kymmen vuotta sitten ja vuokrasi tiloja edullisesti taiteilijoille.

Nyt tilat ovat saneerauksen tarpeessa ja on vaarana, että kaupunki nostaa vuokraa niin korkealle, että säätiö vetäytyy vuokraajan asemastaaan.

On harmillista, että Vaasan Talotoimi joutuu ratkaisemaan taidepoliittisia kysymyksiä. Sille on asetettu tulostavoitteet ja sen perimmäinen tehtävä ei ole hyväntekeväisyys.

Nyt olisi siis sivistystoimenjohtaja Christina Knookalan puututtava asiaan ja tuotava asia kaupunginhallitukseen ja tarvittaessa valtuustoon.

RATKAISU: Talotoimen kanssa on sovittava, että myös saneerauksen jälkeen vuokra taiteilijoille pysyy samansuuruisena ja näin uuteen sopimukseen Pro Artibuksen kanssa päästäisiin.

Vaasaa on pidetty taide- ja kulttuuriystävällisenä kaupunkina. Nyt sitä mitataan!

Tämä ei riittänyt kaupunginvaltuustoon?

Olen perusvihreä ja kannatan vihreiden hyväksymiä periaatteita ja ohjelmia.

Elintavoiltani en ole fundamentalisti. Omistan vanhan (paketti)auton, jolla ajan toki harvoin. Perheenjäsenet asuvat kaukana maailmalla ja heitä vuosittain tapaan, myös lentämällä. Pääasiassa kuitenkin matkustan junalla.

Jääkiekko on aina ollut lempilajini. Olen itse pelannut Suomi-sarjatasolla (VIFK), ollut juniorivalmentaja (C-jun SM pronssi /Sport) ja kymmenisen vuotta tuomarina.

Asuin lapsuuden Hietalahdessa, jossa silloin koko talven oli luistelujäätä: ”Vanhalla kentällä” (nykyisen Hesburgerin paikalla), raviradalla ja ennen kaikkea kaukalossa uimahallin takana sekä  iso jää Jääpallostadionilla. Hietalahden jäillä opetin omat lapseni luistelemaan.

Ilmastomuutos on koetellut karseasti Vaasan luonnonjäitä. Olen ottanut selvää, että tekojääkoneisto kaukalon alle maksaisi asennuksineen  180 000 €. Jään ylläpitämínen 15.10 -15.4. maksaisi energiana n. 20 000 €, kylmänä talvena vähemmän. Lauhdelämpö olisi talteenotettavissa uimahalliin.

Vaasassa on toki Kuparisaaren jäähalli, jossa jopa neljä kaukaloa, lähinnä seurojen käyttöön. Vuokrat seuroille ovat toki aivan liian kalliita ja aiheuttavat suuria kausimaksuja lasten vanhemmille.

Hyvä silti luisteluharrastuksen takia että edes jäähalli on. Mutta sinne on kallista ja hankalaa muiden mennä sekaan. Kouluilla ei ole varaa maksaa jäävuoroja ja matkatkin ovat hankalia koululuokille. Yleisölle avoimia vuoroja on vähän eikä niitä juuri käytetä.

Luistelutaito uhkaa heikentyä lapsilta kun luonnonjäätä on vain satunnaisesti. Kun tekojää olisi aina luistelukunnossa, tulisi harrastuksesta säännöllistä. Sieltä sitten kipinän saaneet siirtyvät taitoluistelu- tai jääkiekkoseuroihin.

Lapset kaipaavat muutakin kuin pelikonsolin äärellä istumista!

Olen siis päättänyt vakaasti löytää keinon, jolla tekojää Hietalahden kaukalon alle tulisi mahdolliseksi. Se olisi helpointa suorittaa kaupunginvaltuustosta käsin.

---

P.S. Kaksitoista vuotta valtuuston varsinaisena jäsenenä ja saman verran varavaltuutettuna. Eikö jo riittäisi?

No ei! Vielä olisi annettavaa.

Mainittakoon, että yhteisten asioiden hoitamisen lisäksi olen nykyään aktiivinen merikotkien pesäntarkastaja (merikotkatyöryhmän jäsen). Rengastan myös kalasääskiä, ja vähän haukkoja/pöllöjä.

Olen Pohjanmaan Merikotkat ry:n puheenjohtaja.

Merikotkauutisia 3-2013 – vuoden pesintä alkamassa

WWF Suomi Merikotkatyöryhmä 40 vuotta -juhlaseminaari Kasnäsissä.

Vaasalainen kotkaperhe. Kuva Eero Murtomäki)

Merikotka on levittäytymässä uusille alueille Suomessa. Satakuntaan, Hämeeseen ja Itä-Suomeenkin. Lapissa on kanta kasvanut. Suomen merikotkakannan 60-80-lukujen sukupuuttouhka on voitettu. Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Vaasan saaristojen merikotkakannat ovat hyvät.

Silti suojelutyötä edelleen tarvitaan. Asenteissa on korjaamista koska petoviha koskettaa myös merikotkaa vaikka siitä ei ihmiselle pitäisi olla mitään haittaa. Ellei nyt  vapaana olevan kissan kaappausta sellaiseksi lasketa.

Itse asiassa on merikotkasta tullut niiden ystävä, jotka eivät merimetsoista pidä. Merikotka on oppimassa tehokkaaksi merimetsokannan rajoittajaksi.

Merikotkan pesäpuita uhkaa myös tuulivoima. Korvausten toivossa tuulivoimaloita odottavat maanomistajat saattavat hävittää merikotkaa mailtaan esim. pesäpuita kaatelemalla.

Juhlaseminaarin muistiinpanoja  2.-3.3.2013: Oulun yliopiston perinnöllisyystutkija Suvi Ponnikas esitteli seminaarissa  aivan uutta tietoa Suomen merikotkien jakautumisesta kahteen erilliseen toisiinsa sekoittumattomiin populaatioihin. Lapin ja Itä-Suomen kotkat muodostavat oman ryhmän ja Pohjanlahden ja Suomenlahden (sekä Etelä-Suomen sisävesien). Norjan runsas merikotkakanta ei sekoitu Suomen kantoihin. Suomen ja Ruotsin merikotkakannat pysyvät myös pääosin erillään vaikka liikkuvatkin toistensa alueilla.

Suuri ongelma kotkien tutkimuksessa on ollut havaintojen tekeminen rengastetuista merikotkista. Missä liikkuvat ja mihin tekevät aikoinaan pesänsä? Tähän ongelmaan on nykytekniikkaa tuonut ja tuomassa apua. Digikameroiden erottelukyky paranee ja sitketä kuvaajat ottavat niin tarkkoja kuvia kotkista että renkaiden tunnukset erottuvat. Suomen ykkönen asiassa on Hannu Vainiopekka. Vaasan seudulla asiaan on paneutunut Roland Lillkåla.

Helsingin Yliopisto on tutkija Heikki Lokin johdolla muodostanut viranomaisille avoimen Haliaeetus-tietokannan, jossa kaavoitus ja metsäviranomaiset saavat tarkat tiedot kotkien reviireistä ja pesäpuista. Näin voidaan tahattomat kotkareviirit ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa (metsänkäsittely, kaavoitus yms.).

Merikotkia on alettu seurata vuodesta 2009 myös satelliittipaikannuksen avulla. Yhdeksälle kotkalle on asetettu pieni radiolähetin selkäreppuun. Lähettimet ovat toimineet hyvin, paitsi pimeimpänä aikana talvella koska lähettimien aurinkokennot eivät tuolloin generoi tarpeeksi sähköä.

Voit seurata kotkiemme liikkeitä > http://www.luomus.fi/elaintiede/merikotkat/ .

Seurantaekspertti on Eläinmuseon tutkija Pertti Saurola.

Aikuisten pesivien kotkien liikkeistä ei ole tähän mennessä juurikaan tietoa. Vuonna 2009 rengastetut neljä kotkaa aloittanevat tänä keväänä pesintäpuuhat. Merikotkaväki odottaa jännityksellä uutta tietoa. Mihinkä Vaasan saariston kotkat asetuvat ja kenen kanssa?

Oulun EVIRA on Marja Iso-Mursun johdolla tutkinut merikotkien lyijypitoisuuksia. Lyijyä on löytynyt mutta ei kovin korkeita pitoisuuksia. Lyijyn epäillään päätyneen kotkiin haulikolla haavoitettujen lintujen syönnistä. Lyijyhaulien käytön vähenemisen vuoksi uskotaan lyijypitoisuuksien olevan laskussa myös kotkissa.

Tuulivoimarakentamisen buumin seuraukset Suomessa askarruttavat merikotkan suojelijoita. On 2 km:n suojavyöhyke riittävät kotkaonnettomuuksien välttämiseksi? Sitä ei vielä tiedetä koska turbiineja on vielä vähän Suomessa. Tero Niinimäki Itä-Suomen Yliopistosta seuraa asiaa tarkasti.

Haahkakannat ovat romahtaneet Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan saaristoissa. Yksi osasyy on merikotkakannan vahvistuminen. Merikotkalle maistuu kovin hyvin haahka. Novian haahkatutkija Mikael Kilpi seuraa asiaa tarkasti.

WWFn merikotkatyöryhmän pitkäaikainen puheenjohtaja Torsten Stjernberg ja niin ikään pitkäaikainen sihteeri Ismo Nuuja jättivät tehtävänsä. Uusi puheenjohtaja on  FT Tutun yliopiston evoluutioekologian dosentti  Toni Laaksonen.

WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder vakuutti WWFn jatkavan merikotkaryhmän työtä.

Tapio Osala

Seminaarin osanottaja ja tuleva merikotkarengastaja

WWF:n tiedote sempasta: http://wwf.fi/jarjesto/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/WWF-n-merikotkatyoryhma-40-vuotta-1710.a

Tositarina merikotkanpojista

Samoilin Merenkurkun metsässä kevättalvella 2001, Vaasassa. Merikotka liiteli uljaasti taivaalla. Kaunis näky.

Kyseiseltä pesältä Eero Murtomäen ottama kuva. Kolme poikasta odottaa emon tuomaa kala-ateriaa.

Metsä oli melko lähellä merenrantaa ja kasvoi komeita petäjiä. Metsäyhtiö olisi varmasti ollut niistä kiinnostunut. Mietin, että tässähän vasta olisi oiva pesän paikka kotkalle. Sopivia pesäpuita kun merikotkat eivät helposti löydä saaristoonkin ulottuneen tehometsätalouden vuoksi. Selvitin kotiin päästyäni metsän omistajan. Kysyin omistajalta, josko tällä olisi jotain sitä vastaan että kotkan tekopesä hänen mailleen rakennettaisiin. Tein selväksi, että jos kotka sinne asettuisi, niin sen jälkeen ei puuta enää kaadettaisi. Metsänomistaja sattui olemaan luonnon ystävä. Hän piti ihan kunnia-asiana jos hänen mäntynsä upealle merikotkalle kelpaisi. Seuraavaksi otin yhteyden kokeneeseen pesärakentaja Matts ”Severi” Finnlundiin. Pääsiäiseksi sovittiinkin rakennustalkoot. Pitkään valitsi Severi oikeaa puuta. Mikroilmasto on tärkeä. Severi kipaisi puuhun kuin nuori kloppi vaikka jo miehen iässä onkin. Minä olin puun alla hanslankarina risunippuja köyden päähän sitoen. Severi veteli ne männyn latvaan naulaamiensa kakkosnelosten varaan. Koko päivä siinä vierähti mutta hyvä tuli. Kävin kahtena kesänä toiveikkaana tutkimassa pesän alustaa, mutta merkkejä pesinnästä ei löytynyt. Alkoi epäilys vaivata vaikka Severi kertoi, että kärsivällisyyttä vaan.

Severi on kyllä varsinaisesti kalasääksimiehiä. Hän on vuosikymmeniä rengastanut Merenkurkut sääksenpojat. Severi toivoikin, vähän minulta salaa, juuri sääkseen tekopesäämme asettuvan. Sääkselle kelpaa samanlainen tekopesä.

Keväällä 2006 alkoi sitten viimein tapahtua. ”Melko varmoja” pesintätouhuja havaittiin. Sitten jo ”täysin varmoja”.  Kuitenkaan nuoren kotkaparin ensimmäinen pesintä ei useinkaan tuota tulosta, poikasten odotusarvo ei vielä ollut kovinkaan korkealla. Näin kotkamiehet minun kiihkoani  laimensivat.

Ilmoitin havainnoista Maailman Luonnonsäätiön (WWF) merikotkaprojektin vastaavalle, vaasalaiselle Juhani Koivusaarelle, pyytäen  päästä mukaan pesälle, kun hän sen tutkisi. Junnu päästi maallikon mukaan ja päivämääräksi sovittiin 9.6.2006. Sydän pamppaillen ohjasin Junnun pesälle ja katsoin kun ”ammattilainen” muutaman sadan metrin päästä tähyili kiikarillaan pesälle. Kaksi poikastahan siellä on, sanoi Junnu lakonisesti. Mitä se sanoi? KAKSI POIKASTA! Ei voi olla totta! Yritin näytellä rauhallista mutta päässä melkein sumeni! Voiko tämä olla totta!?

Saman pesän poikanen Matias Snellmanin kuvaamana 6 vuotiaana Keski-Pohjanmaalla.

Ei muuta kuin äkkiä pesälle. Pesäpuun alusmaastossa oli reippaasti valkoista… Jihuu, kotkan ulostetta!! Juhani puki ärsyttävän rauhassa kiipeämistamineet päälle ja kapusi rauhallisesti pesälle. Näin pesän alta kotkansiiven huisketta kun kotkanpoikia rengastettiin. Junnun palattua alas hänen kännykällä ottamiaan kuvia poikasista katseli varsin tyytyväiset miehet. Junnu tietysti oli tyytyväinen uuteen reviiriin ja minä onnellinen muuten vaan. Ikionnellinen. Pientä isyyden ylpeyttä rinnassa!

Seuraavana keväänä tehtiin havaintoja saman vaasalaispesän suuntaan kaloja kiikuttavista merikotkista. Soitin taas Juhani Koivusaarelle, josko saisin tulla mukaan rengastusreissulle. Menimme kesäkuun neljäntenä. Pesän alusta oli valkoisena kotkanpoikien ulosteista. Varmaan ovat poikaset pesässä! Junnu nousee hyvin vaikeasti kiivettävään puuhun. Minä keräsin syönnöksiä hyttysten kanssa tuskaille pesän alta, samalla tarkkaillen Junnun raskasta matkaa kohti pesää alkukesän helteessä. Mitä tapahtuu? Junnu on viiden metrin päässä pesältä kun näen kotkan lähtevän pesästä! Junnu ei sitä näe. Kerron Junnulle, hän ei meinaa uskoa. Junnu aprikoi, josko poikaset jo lentokykyisiä…

Pesästä löytyy peräti kolme poikasta. Poikasia on tavallisesti korkeintaan kaksi (keskiarvo 1,8). Juhani on satoja kertoja kiivennyt rengastamaan kotkanpoikia ja viimeistään kun rengastaja alkaa kiivetä on emo lehahtanut pesältä lentoon. Yleensä ei emoa näy lainkaan tai vain kaukaa kuuluu varoitushuutoa. Junnu rengastaa reippaat poikaset, mittaa siivet (22-41 cm).

Tapasin samana kesänä vaasalaisen, maankuulun luontokuvaaja Eero Murtomäen.

Samalta pesältä 2007 rengastettu poikanen oli kohdannut vaikeuksia 2013 Maalahdessa. Aivotärähdys parannettiin Pohjanmaan villieläinhoitolassa ja kotka pääsi terveenä vapauteen. Kuva : Roland Lillkola

Tiesin, että Eero on vannoutunut kotkamies, joka jo 60-luvalla raahasi talvisin sianruhoja Merenkurkun sukukyvyttömille kotkille syötäväksi. Etteivät etelään myrkkyruokaa lähtisi syömään. Eeron ”Merikotkan elämää” -kirja on tietysti kirjahyllyssäni. Eero  ilostui kuulemastaan uudesta pesästä ja lähti  pesää tarkkailemaan kameran kanssa.

Jo on kuvaajille nykyään objektiiveja siunaantunut! Kuvat nähdessäni minä luulin, että Eero on kavunnut naapuripuuhun. Kuvat oli otettu n. 300 metrin päästä, maasta, kotkia häiritsemättä. Ei uskoisi. Kuvista käy ilmi miksi linnun nimi on englanniksi ”White Tailed Eagle”, eli valkopyrstökotka.

Eero ja Juhani kuvasivat myös videokameralla pesän tapahtumia. Tarkasta videokuvasta näkyi nilkan renkaat ja kävi ilmi, että naaras oli Merenkurkussa rengastettu. Uroksen alkuperä jäi mysteeriksi koska se oli rengastamaton.

Samalta tekopesältä on lähtenyt Suomen ainoan Unescon luonnon Maailmanperintöalueen ilmatilaan 2012 mennessä jo ainakin 14  upeaa lintua samalta, ihmisen avustamalta pesäpaikalta.

TIETOA: Vuonna 1975 ei Merenkurkussa yksikään kotkanpoika päässyt siivilleen. Merikotkat talvehtivat eteläisellä Itämerellä ja siellä elimistöön kerätyt ympäristömyrkyt olivat tehneet Suomen merikotkakannan kyvyttömiksi jatkamaan sukua. Muutaman luonnonystävän aloittama talviruokinta piti kotkat talven yli Merenkurkussa ja näin kanta vähitellen alkoi elpyä. Nykyään Merenkurkussa pääsee vuosittain siivilleen 60-90 kotkanpoikaa ja välitön uhka on poistunut. Sopivien pesäpaikkojen puute on kannan vahvistumisen suurin este. Tuulivoimaloiden sijoitus lähelle merikotkien pesimäalueita on myös vaarana merikotkille.

Tässä kuvassa olen vielä kesällä 2012 Pekka Peuran rengastusapulaisena. Kesällä 2013 sain rengastajan luvan ja kiipeän itse pesälle. Kuva: Aarne Lahti

—

Tämä juttu julkaistiin Suomen Luonto lehdessä marraskuussa 2007.(Olen sitä tähän hieman päivittänyt poikasten lukumäärän osalta).

Vaalit 2012 mielipiteitäni:

Lähdin kiihkeimmän vaalikamppailun ajaksi poikaani tapaamaan Tatarstanin Niznekamskiin reiluksi viikoksi.  Mutta asioita oli pantava tärkeysjärjestykseen. Lapseni saivat pienenä jo tarpeeksi kärsiä yhteiskunnallisesta vaikuttamisestani.

Ennen tuota reissua olin toista viikkoa Valassaarilla rengastamassa helmipöllöjä.

 

Safarilla Pohjanmaalla: Levaneva

Levanevan intutorni, puuvaja ja opastaulu. Laavu puuvajan takana.

Voimakkaan luontoelämyksen kokemiseksi ei tarvitse matkustaa Afrikkaan tai edes kansallispuistoon.

Pohjanmaalta ei varsinaista vanhaa metsää löydy juuri muualta kuin Vaasan Öjenistä.

Valtaosa soistakin on ojitettu ja osa turvetuotantoalueena kuormittamassa herkkiä kalavesiämme.

Yksi suuri helmi löytyy kuitenkin Pohjanmaalta. Laihan Levaneva. Suuri soinen luonnonsuojelualue on osittain myös Jurvan ja Ilmajoen puolella.

Täällä tietoa siitä virallisemmin: www.luontoon.fi/levaneva

Lintutornilla, vain muutama sata metriä P-paikalta on hieno laavu nuotiopaikkoineen. Polttopuut vajassa, vain sytykkeet mukaan ja grillattavaa..

Levanevalla on Metsähallituksen luontopalveluiden hienosti hoidetut retkeilyreitit, lintutorni, laavuja, taukopaikkoja ja nuotiopaikkoja polttopuineen.

Levanevan hiljaisuus mykistää. Keskikesällä siellä on lintujenkin puolesta hiljaista. Kaupunkilaiselle on hiljaisuus outo kokemus. Edes auton äänet eivät kantaudu kaikkialle 33  neliökilometrin suuruiselle luonnonsuojelualueelle.

 

Suomuurain, suopursu, suovilla ja karhunmarja samassa kuvassa.

Alueella on lähes 50 km vaellusreittejä, Kurjen Kierros. Itse luonnonsuojelualueen reitti on 13 km pitkä. Sitä suosittelen alkajaisiksi!

Heinäkuun puolivälin retkelläni vain muutama suomuurain, lakka oli kypsynyt keltaiseksi, punaisia muuraimia oli runsaasti mättäillä.

 

 

Pitkospuita tallustaessani, ja välillä toiveikkaasti pysähdellen alueen maakotkan nähdäkseni, minut yllätti pitkospuilla vastaan tullut kyy.

Tuijotimme toisiamme ja pohdimme kummanko tulee väistää. Kyy väisti mutta kun ei suolla piilopaikkoja löytynyt se jäi pitkospolun viereen hyökkäysasennossa odottamaan kulkureittinsä vapautumista.

Mietin että, mitä se täällä keskellä suota tekee. Se ajatteli varmaan minusta samaa. Huomasin sitten, että pitkospoluilla oli runsaasti sisiliskoja. Sammakoita, hiiriä tai myyriä ei suolla ollut joten kyyn ravinto taisi koostua liskoista.

Kyy olisi halunnut kulkea rauhassa pitkospuita. Se ei pitänyt väistämisestä, johon sen pakotin.

Lintuja olí niukasti näkyvissä. Liron varoitusäänet kuulin. Suolla pesivät kurjet olivat vaiti ja piilossa poikasineen. Yllättäen näin näreissä haarapääskyjä. Levanevalla pesivää kaakkuria en onnistunut nyt näkemään.

Alueella vuosittain havaittaviin karhuun, sutten tai ilvekseen ei ollut kunnia tutustua nytkään.

Vaasasta Levanevalle pääsee joko 3-tietä tai 8-tietä. Laihian jälkeen käännytään Jurvan tielle 3-tieltä tai sitten Långåminnen jälkeen Myötäsentietä Jurvan suuntaan. Suosittelen jälkimmäistä.

Kyy ei halunnut poistua pitkospuilta, jossa se saalisti sisiliskoja.

Luontoon.fi -sivulta lainattua:

Monimuotoinen suomaisema

Levanevan luonnonsuojelualue muodostuu kolmesta laajasta suosta: Levaneva, Vähä Levaneva ja Kuuttoneva. Suurin osa suokokonaisuudesta kuuluu Länsi-Suomelle tyypillisiin kilpikeitaisiin, joilla suon keskiosat turvekermeineen nousevat suon reunoja korkeammalle. Tällainen suo on karu, koska se saa ravinteita vain ilmasta ja sateen mukana. Itäosassa sijaitsevalla Kuuttonevalla on aapamaisia piirteitä, sillä suon keskiosa on reunaosia alempana. Suon keskiosaan virtaavat vedet tuovat mukanaan ravinteita, joten suo on kilpikeidasta rehevämpi. Levanevan, Vähä Levanevan ja Kuuttonevan keskiosissa on melko runsaasti allikoita eli pieniä suolampia. Suotyypiltään suot ovat pääosin karuja rämeitä ja nevoja, mutta Kuuttonevalla on myös ravinteisempiä suotyyppejä.

Soiden lisäksi luonnonsuojelualueella on pieniä mäntyvaltaisia kangassaarekkeita sekä yhtenäisempiä metsäalueita. Metsät ovat paikoin melko nuoria, mutta suon laidoilla ja metsäsaarekkeissa on jo varttuneempaakin havupuusekametsää. Suon laitoja on aikanaan ojitettu, mutta ojat ovat jo lähes umpeen kasvaneita, ja ne eivät ole pysyvästi heikentäneet Levanevan luontoarvoja.

—

Levanevan maisemaa luonnehtii laaja, lähes rannattomalta vaikuttava suolakeus. Mosaiikkimaisen suokokonaisuuden hyvin säilynyt erämaisuus ja runsas lajisto tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet retkeilyyn ja luonnon tarkkailuun. Retkeilijä voi tutustua alueeseen Kurjen kierroksella, joka kulkee Levanevan eteläosien halki, tai kiipeämällä luontotorniin josta aukeaa hienot näkymät suolle. Reitin varrella voi yöpyä Särkisen vanhaan pihapiiriin 
pystytetyssä aitassa.

Levanevan luonnonsuojelualue kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja on Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan suurin soidensuojelualue. Alue muodostuu useista erilaisista keidassuolle tyypillisistä rakenteista, jotka edustavat Rannikko-Suomen kermikeitaiden luontoa parhaimmillaan. Alueen erilaisista suoyhdistelmäalueista johtuen lajisto on kokonaisuudessaan hyvin monipuolinen. Laajuutensa ja sijaintinsa vuoksi alue on säästynyt pellonraivaukselta ja metsäojitukselta. Tämän ansiosta suo on säilynyt lähes koskemattomana tähän päivään asti.

Kaupunginhallitus kyykyttää vuora-asukkaita

Vaasan kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2002 sijoitustoiminnan johtosäännön. Sen mukaan tytäryhtiöiden asuntotarkoituksiin otettujen lainojen takauksista ei peritä takausmaksua. Ajatuksena on pitää oman konserniyhtiön vuokrat mahdollisimman alhaisina. Koy Pikipruukki on omakustanteinen, eli se kattaa kaikki kulunsa vuokrilla eikä sen tarvitse tuottaa voittoa eikä jakaa osinkoa. Takausmaksun periminen korottaisi vuokria.

Vaasan kaupunginhallitus teki juuri säännöstä poikkeavan päätöksen. Kaupungin 100%:sti omistaman Koy Pikipruukin uudiskohteelta Koulukatu 19:ssa olisi peritty takausmaksuna 0,5 %:n vuotuista korkoa 40 vuoden lainasta. Tämä olisi merkinnyt noin 70€ kuukaudessa lisävuokraa kuhunkin asuntoon.

Maaliskuussa kaupunginhallitus esitti toisaalta seinäjokelaisen Lakea Oy:n lainan takausmaksuksi 0%. Tuo esitys ei saanut lainvoimaa eikä myöskään uusittu esityskään 1,0%:n kertamaksusta, ainakaan vielä.

Lakea Oy:n takauspäätöksestä on RKP:n valtuutettu Kaj Skåtar tehnyt valituksen. Koy Pikipruukin hallitus on vetänyt lainatakaushakemuksensa pois koska se saa pankista edullisempaa lainaa ilman kaupungin takausta, kiinteistövakuudella.

Molemmilla yhtiöillä on runsaasti vuokra-asuntoja Vaasassa ja ne kilpailevat keskenään. Tuntuu oudolta, että kaupunginhallitus kohtelee omaa yhtiötään huonommin kuin sen kilpailijaa ja lisäksi vastoin vastoin valtuuston hyväksymiä sääntöjä.

Edullisimmat lainaehdot ja näin halvimmat vuokrat saataisiin jos kaupunki myöntäisi Pikipruukille takauksen ilman takausmaksua. Näin onkin menetelty vuosikymmeniä ja Pikipruukin asunnoissa onkin kohtuulliset vuokrat. Pikipruukki on yli 3000:lla asunnollaan markkinajohtaja ja selvästi suurin vuokranantaja Vaasassa. Toiseksi suurin on seinäjokelainen Lakea Oy.

Miksi vuokra-asumisen kustannuksia halutaan Vaasassa kasvattaa? Miksi oman yhtiön vieraspaikkakuntalaista kilpailijaa suositaan oman kustannuksella?

Toivon kaupunginhallituksen ottavan takauspolitiikkansa uudelleen harkintaan ja ainakin tuovan sijoitustoiminnan johtosäännön uudelleen valtuuston käsiteltäväksi mikäli noin merkittäviä muutoksia halutaan tehdä.

Kaupunki perii muuten Pikipruukille myöntämistä lainoista 4%:n korkoa mikä on mielestäni liian paljon. Aravalainakohteissa pitää olla pieni osuus omistajan myöntämää lainaa.

Kaupunki ei taloudellisesti tue lainkaan Pikipruukkia, vaan sen kaikki kustannukset peritään vuokrissa.

Vaasan yksi vetovoimatekijä voisi olla kohtuuhintaiset vuokra-asunnot. Riskitöntä oman vuokra-asuntoyhtiön tukemista on mielestäni syytä jatkaa edes aikaisemmalla takauskäytännöllä.

Tapio Osala